fbpx

VASTAATKO ODOTUKSIA?

HEI MAAN ASUKAS!

Itsensä kehittäminen on suurelta osin oman epämukavuusalueensa kohtaamista.  On täysin luonnollista, yrittää kieltää itseltään teksteissä käsiteltäviä asioita. Anna itsellesi aikaa käsitellä ja hyväksyä nämä tunteet sekä itsesi sellaisena kuin olet. Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä kasvaa ja kehittyä.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

 

Odotuksia itsestä, perheestä, parisuhteesta, ihmissuhteista, työstä ja elämästä ylipäänsä muokkaa jatkuvasti yhteiskunta, some, mainonta, vanhempamme, ystävämme ja me itse.

Kenen odotuksia pitää kuunnella ja pyrkiä täyttämään? Entä millaisten odotusten ei pitäisi antaa vaikuttaa ollenkaan omiin elämänvalintoihin ja ajatuksiin?

Jo ennen syntymää on elämällemme asetettu suuret odotukset. Odotukset joita vanhemmilla on meistä. Heidän odotuksiaan lapsen saamisesta on muokannut yhteiskunta, omat vanhemmat, yhteisö, ystävät ja elämänkokemukset. Näiden odotusten lisäksi on vielä heidän omat odotukset siitä miten vanhemmuus ja lapsi muokkaa heidän perhettään, sekä heitä itseään. Sinun odotetaan olevan liimaa näiden kahden ihmisen välillä. Lisäksi on odotuksia siitä millaisia vanhempia heistä tulee ja millainen lapsi sinusta kasvaa.

Vanhempiesi asettamien odotusten päälle tulee vielä se mitä yhteiskunta meille asettaa, tietynlaisen käytös- ja ajattelumallin.

 Sinun odotetaan olevan lapsesta asti kiltti, avulias, kunnioittava ja halukas oppimaan hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Sinun odotetaan selviävän murrosiän mukanaan tuomista haasteista niin, että edelleen tiedostat mitä sinulta odotetaan. Sinulta odotetaan, että kaikista elämän houkutuksista huolimatta pidät elämäsi ohjakset, kouluttaudut työhön mitä teet seuraavat +40 vuotta, etsit itsellesi puolison jonka kanssa teet lapsia, ostat oman kodin ja kerrytät omaisuutta.

Sinun odotetaan olevan yhteiskunnan ratas joka täyttää odotukset, eikä kyseenalaista järjestelmää tai käyttäydy odotusten vastaisesti.

 Riippumatta siitä pystytkö täyttämään edes vanhempiesi ja yhteiskunnan asettamia odotuksia, on niitä vielä paljon lisää luvassa.

Töissä sinun odotetaan olevan työyhteisön ahkera jäsen. 

Ystäväsi odottavat sinun olevan luotettava ja rehellinen sekä panostavan teidän väliseen ihmissuhteeseen.

 Puolisosi todennäköisesti odottaa sinun tekevän hänet onnelliseksi.

 Täysin tuntemattomilla ihmisilläkin on omat odotuksensa sinusta – he odottavat sinun olevan huomaavainen ja mukava.

Ihmiset ja yhteiskunta odottavat sinulta todella paljon. Eikä sekään riitä. Kaiken tuon jälkeen on vielä ne odotukset mitä olet itse asettanut itsellesi.

Omat odotuksesi muokkaantuvat kaikista ylläolevista odotuksista ja siitä miten sinä yksilönä olet kokenut ja nähnyt elämäsi, sekä ympäröivän maailman.

Elämämme on valtavan iso möykky odotuksia.

Useimmat meistä oppivat jo lapsena ettemme tule saavuttamaan meille ennalta määrättyjä odotuksia. Vaikka tekisit parhaasi, et välttämättä saavuta sitä koulumenestystä mitä sinä tai vanhempasi ovat sinulle asettaneet.

Vaikka olisit kiltti, avulias ja toisia kunnioittava lapsi, se ei valitettavasti takaa sinulle todellisia ystäviä, jolle kelpaisit juuri sellaisena kuin olet.

Todennäköisesti omat odotuksesi lapsuuden haave ammatista eivät toteudu.

Tai odotukset mitä sinulla on ensimmäisestä poika- tai tyttöystävästä. Saati odotukset ensimmäisestä humalasta tai seksikokemuksesta.

Pikkuhiljaa sinusta kasvaa aikuinen joka ei ole pystynyt tai välttämättä halunnutkaan vastata kaikkia niitä odotuksia mitä muut ovat sinulle antaneet, sekä itse olet itseltäsi odottanut.

Ennen kuin olet aikuinen, olet tuottanut lukemattomia pettymyksiä itsellesi, vanhemmillesi, ystävillesi ja  yhteiskunnalle. Kaikki odottavat sinun ryhdistäytyvän ja alkavan vastaamaan odotuksia. Lopettavan kapinoinnin ja alkavan käyttäytyä kuin kiltti, kunnollinen, kunnioittava ja avulias yhteiskunnan jäsen.

Lapset ja nuoret joiden vanhemmat luopuvat loputtomista odotuksistaan lastaan kohtaan, eivätkä patista ryhdistäytymään ja vastaamaan odotuksia, ovat todella onnekkaita. Usein vanhemmat uskovat nuoren patistamisen olevan nuorelle itselleen hyväksi. Tämä johtaa usein siihen, että nuori kokee olevansa vanhemmilleen kelpaamaton sellaisenaan -omana itsenään.  Monilla se johtaa huonoon itsetuntoon, arvottomuuden, sekä riittämättömyyden tunteeseen.

Mieti hetki sitä epäonnistumisen ja riittämättömyyden taakkaa mitä kannat harteillasi. Olet mahdollisesti kantanut sitä mukanasi lapsesta asti. Mieti  hetkiä kun olet saanut lukea ihmisten kasvoilta olevasi heille pettymys.

Mieti millaista on tietää olevansa pettymys ja vielä saada kuulla siitä omilta vanhemmiltaan tai puolisolta. Miksi me teemme sen toisillemme, kun tiedämme itsekin miltä tuntuu tuottaa pettymys muille. Kaikki meistä ovat pettymys jollekulle.

Miksi meillä on kaikesta ja kaikille niin valtavia odotuksia?

 Miksi sinulla on valtavia odotuksia lapsillesi, puolisollesi ja itsellesi?

Kukaan ei voi vastata kaikkiin asetettuihin odotuksiin.

Kukaan tai mikään ei voi ikinä olla niin täydellinen kuin haluaisit olevan. Et sinä itse, ei puolisosi, ei lapsesi, ei ystäväsi, ei vanhempasi tai odottamasi tapahtumat – ei kukaan tai mikään!

Miksi meidän tarvitsee asettaa kaikelle ympärillämme täysin epäinhimmillisiä tavoitteita ja odotuksia?

Vastaus saattaa olla sinulle yllättävä; koska yhteiskuntamme toimii tällä tavoin. Yhteiskunnan nykyisen toiminnan ja rakenteen kannalta on tärkeää, että meillä on tavoitteita joita kukaan ei voi saavuttaa pysyvästi.

 Se on yksinkertaista markkinataloutta. Aina kun saavutat jonkin asetetun rajapyykin tai statussymbolin, on seuraava odottamassa. Mikään ei riitä yhteiskunnalle. Kaikesta on jatkuvasti  saatavilla uusi, muka parempi, hienompi ja arvokkaampi versio. Sinulle uskotellaan, että jos haluat pitää saavutetun asemasi, pitää aina pyrkiä parempaan ja hankkia kaikista mahdollisista vekottimista puhelimista autoon – se uusin mahdollinen versio.

Me ihmiset olemme omaksuneet tämän roolin varsin hyvin ja määrittelemme oman, sekä muiden arvon pitkälti omistetun materian arvokkuuden, sekä sen mukaan miten hyödylliseksi jokin koetaan yhteiskunnan kasvulle.

Tämä on mielestäni täydellinen kusetus.

Kaikilla on kiire hankkia itselleen materiaa, sekä omaisuutta ja sen avulla todistella olevansa mahdollisimman hyvä ja tuottava yhteiskunnan jäsen. Kenelläkään ei ole tämän hulabaloon pyörteissä aikaa kyseenalaistaa järjestelmän toimivuutta ja järkevyyttä. Saati omaa rooliaan tässä kaikessa.

Nyt kun sinä hetkellisesti kykenet näkemään miten järjestelmä käyttää sinun sokeuttasi ja rahojasi hyväksesi, niin tee hyvin ja kyseenalaista hetkeksi tämä kaikki.

Kyseenalaista sinulle asetetut odotukset.

Ketä odotusten täyttäminen lopulta hyödyttää?

Tuottaako odotusten täyttäminen sinulle pysyvän hyvän olon vai koetko hetken päästä tarvitsevasi taas jotain uutta kokeaksesi olosi hyväksi?

Annatko sinä odotusten määrittää arvosi ja kokemuksesi elämäsi onnistumisesta?

Annatko sinä muiden odotusten muokata omia halujasi?

Mieti, haluatko asioita elämässäsi sen takia, että oikeasti itse sisimmässäsi koet tarvetta, vai onko halujasi ja tarpeitasi manipuloinut muiden odotukset sinulle sekä mainonnan antama kuva tavoiteltavasta elämästä?

Vastausta miettiessäsi muista, että sinua on ohjailtu ajattelemaan tietyllä tavoin – siitä asti kun vedit ensimmäisen hengenvetosi.

Jotkin sinulle asetetut odotukset ovat niin syvällä sinussa, että sinun tarvitsee kyseenalaistaa ne tietääksesi onko tarve tai halu todella omasi , vai onko se istutettu sisällesi varhain.

Odotusten kyseenalaistaminen on tärkein keino kohti oikeasti ja pysyvästi onnellista, sinun näköistä elämää.

Koska kumpi on tärkeämpää:

Vastata kaikkien muiden asettamia odotuksia

vai elää juuri sitä elämää mitä sinä haluat elää?

Kysy itseltäsi:

Tarvitseeko sinun vastata odotuksia?

 

ALOITA NYT ELÄMÄSI MULLISTAVA MATKA!

Haluatko vapauttaa mielesi? Yhteiskuntamme luo mieleemme odotuksia, asetuksia, paineita ja mielihaluja. Haluatko päästää irti näistä  ohjelmoiduista sekä usein haitallisista ajatuksista ja keskittyä oleelliseen? Pakan 60 mielenkiintoista ja rohkeaa kysymystä haastavat kyseenalaistamaan itsensä sekä yhteiskuntamme normit. Kysymykset toimivat myös ultimaattisina keskustelun avauksina!

15,90 

Eksklusiivinen pussukka kierrätyskankaista, sopii täydellisesti korttipakalle tai muille tärkeille taikakaluille!

RAJOITETTU ERÄ!
5,50 

Kiinnitä merkki tiedostumisestasi takkiin, laukkuun, ostoskassiin tai vaikka bikineihin!

TIEDOSTAVALLE!
32,90 

Koe tiedostuminen näiden korttien avulla! Osta lahjaksi hänelle kenestä välität eli ainakin itsellesi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *